Hakukoneoptimointi

Hakukoneoptimointi on vielä kovin monelle pimennossa oleva käsite. Tämän artikkelin tavoite on luoda lukijoilleen vahva kuva, mitä hakukoneoptimointi tai google optimointi tarkoittaa ja mihin sitä käytetään. Selvästi moni ei ole edes kuullut tästä tai ja siitä on muutenkin huomattavan vähän informaatiota. Tämä johtunee siitä, että se on melkoisen uusi juttu ja Internet on itse asiassa myös loppuen lopuksi melko uusi asia. Nykysukupolvi on kuitenkin hyvin perillä, kun on syntynyt ja kasvanut Internetin ympärillä, mutta toista se on heidän vanhemmillaan. Kaikki eivät välttämättä osaa edes käyttää tietokonetta.

Hakukoneoptimointi ja hakukonemarkkinointi käytännössä

Hakukoneoptimointi liittyy vahvasti hakukone Googleen ja sen toimintaan ja tästä syystä käytetään usein myös nimitystä Google Optimointi. Sillä pyritään siis parantamaan nettisivujen näkyvyyttä Googlen hakutuloksissa ja sillä tähdätään luonnollisesti mahdollisimman korkealle. Mihin tämä sitten vaikuttaa? Tiesitkö, että yli 80 prosenttia ihmisistä hankkii nykyään tietonsa Internetin kautta ja monet uskovat Googlen hakuun kuin raamattuun. Ensimmäiset hakutulokset saavat siis valtaosan kaikista klikeistä, mitä Googlessa suoritetaan. Hakukoneoptimoinnin ainoa tavoite on siis parantaa oman sivuston näkyvyyttä ja sitä kautta kasvattaa palveluiden menekkiä sekä yksinkertaisesti saada enemmän asiakkaita ja tehdä parempaa tulosta. Se on erittäin vahva väline internet markkinoinnissa ja tulevaisuudessa sitä tullaan käyttämään varmasti paljon enemmän kuten myös markkinointi sosiaalisessa mediassa.

Tämä ei kuitenkaan vielä avaa yhtään mitä tämä hakukoneoptimointi oikeasti on ja miten sitä tehdään. Tähän on todella vaikea vastata siten, että kaikki ymmärtävät, sillä Googlen algoritmeille ei varmasti löydy mitään selkeää maallikon termiä. Tekijöitä, jotka vaikuttavat sivustosi sijoitukseen Googlessa on tiedettävästi jopa satoja ja ne ovat yleensä pieniä seikkoja, mutta sitäkin tärkeämpiä. Homma on siis pikku tarkkaa ja siinä tulee huomioida kaikki asiat. Tulokset näkyvät hitaasti, sillä niissä voi kestää riippuen Googlen päivityksistä viikkoja tai kuukausia. Mikään ei myöskään ole varmaa, sillä Google ei ole missään erikseen listannut tekijöitä, jotka tähän vaikuttavat eli kaikki on periaatteessa hakuammuntaa, mutta ammattilaiset ovat kuitenkin jo keksineet varmasti toimivia konsteja ja tietävät mistä Google ”tykkää” ja mitkä se sijoittaa korkeammalle hakutuloksissa. Homma todella vaatii pitkäjänteisyyttä ja se on erittäin tulen arkaa, koska Google päivittään systeemiään uusin algoritmein ja koodin jatkuvasti. Se mikä toimii tänään, ei enää välttämättä toimi huomenna eli tässä todella pitää tietää mitä tekee ja olla skarppina. Ammattilaisten on myös jatkuvasti kokeiltava uutta ja yritettävä keksiä uusia tekijöitä, joilla saataisiin positiivisia tuloksia sijoituksiin ja näin parempaa Google optimointia aikaiseksi. Testaamisessakin saattaa mennä viikkoja tai kuukausia ja vaikutukset eivät ole pysyviä ainakaan 100 prosentin varmuudella. Homma elää siis koko ajan ja jatkuvasti on tehtävä uutta ja ”optimoitava” sivua säännöllisesti ja laadukkain keinoin. Mikä tahansa linkkien tuputtaminen kun ei tässä hommassa ole todellakaan hyväksi, vaikka näin voisi äkkiseltään luulla. Kaikki ratkaisee, vaikuttaa ja merkitsee. Sivustosi sisältö, rakenne, sisäiset ja ulkoiset linkit + niin monta asiaa, että lista on käytännössä loputon. Eikä kaikkea voi edes paljastaa, koska jotkut tienaavat hommalla leipänsä ja ovat tehneet kovan työn keksiäkseen positiivisia tekijöitä.

Hakukoneoptimointi sekä google optimointi kannattaa jättää ammattilaisten käsiin, ellei nyt itse välttämättä halua lähteä sitä harjoittelemaan. Se on toki varsin hyvä ominaisuus ja taito osata, etenkin jos käsittelee nettisivuja ja haluaa osata kaiken mahdollisen nippelitiedon näihin liittyen. Jos kuitenkin aiot säästömielessä lähteä tekemään optimointia yrityksesi sivulle itse, niin sanottakoon nyt rehellisesti, ettei se ole kannattavaa. Googlen optimoinnin pystyy tekemään myös väärin, joka taas vaikuttaa negatiivisesti tuloksiin ja saatat jopa kadottaa sivustosi kokonaan Googlesta jos teet jotain merkittäviä virheitä. Ja näitä kun ensikertalainen luonnollisesti tekee. Älä koskaan harjoittele hakukoneoptimointia firmasi sivustolla, sillä se voi aiheuttaa katastrofaalisia ja lähes peruuttamattomia muutoksia ja tähän ainakin tarvitaan jo ammattilaisten osaavaa kättä nostamaan sivusto takaisiin Googlen suosioon ja yleensä edes Googlen hakutuloksiin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>